Koeaika, koeaikapurku

Koeajan tarkoituksena on varata sopijakumppaneille mahdollisuus arvioida työsuhteen alussa, vastaako sopimussuhde sille asetettuja vaatimuksia. Koeaikaa voidaan käyttää sekä määräaikaisessa että toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Koeajasta ei tarvitse sopia kirjallisesti, mutta siitä on kuitenkin sovittava tavalla tai toisella niin, että molemmat osapuolet ovat tietoisia asiasta. Koeaika voi perustua myös työehtosopimukseen. Tällaisessa tapauksessa koeaika voi tulla sovellettavaksi vain, mikäli työnantaja ilmoittaa työsopimusta solmittaessa ehtoa noudatettavan.

Koeaika alkaa työsuhteen alusta ja sen keston tulee olla määritelty. Koeajan pituus voi pääsäännön mukaan olla enintään kuusi kuukautta. Kahdeksaa kuukautta lyhyemmissä määräaikaisissa työsuhteissa voi koeaika olla enintään puolet määräaikaisen sopimuksen kestosta. Työsopimuslaissa määritellyt ajat ovat enimmäisaikoja, joten lyhyempiä koeaikoja voidaan toki sopia.

Koeaikaa voidaan käyttää vain työsuhteen alussa. Mikäli työnantaja ja työntekijä tekevät työsuhteen päätyttyä uuden työsopimuksen, siihen voidaan ottaa koeaikaehto vain, jos edellisestä työsuhteesta on kulunut pitkä aika tai työntekijän tehtävät poikkeavat merkittävästi aiemmista.

Koeaikana työsopimus voidaan purkaa päättymään välittömästi. Työsuhde päättyy tässä tapauksessa yleensä työpäivän tai -vuoron päättyessä. Koeaikapurku ei ole mahdollinen ennen työsuhteen alkamista, koska silloin ei ole voitu todellisuudessa arvioida työntekijän soveltuvuutta työhön. Purkaminen ei edellytä työsopimuslaissa esitettyjä irtisanomis- tai purkuperusteita. Koeaikaista työsopimusta ei saa päättää syrjivästi tai epäasiallisin perustein.

Kyseessä on syrjivä työsopimuksen purku, mikäli työnantaja ei pysty näyttämään hyväksyttävää syytä purkamiselle. Syrjiviä perusteita ovat muun muassa ikä, terveydentila, kansallinen tai etninen alkuperä, sukupuolinen suuntautuneisuus, kieli, uskonto, mielipide, perhesuhteet, ammattiyhdistystoiminta, poliittinen toiminta sekä sukupuoleen perustuva syrjintä.  Epäasiallisena purkuperusteena voidaan pitää muun muassa työnantajan erehdystä, virhearviointia työntekijän työsuorituksesta sekä aiheettomia epäilyjä. Myös työntekijä on sidottu noudattamaan asiallisia purkuperusteita.

Hyväksyttävänä purkuperusteena voidaan pitää työn suorittamiseen liittyvää puutteellisuutta, esimerkiksi tyydyttämätöntä työntulosta, myöhästelyä tai luvattomia poissaoloja. Myös työntekijän yleinen sopimattomuus tai sopeutumattomuus työhön voi olla purkuperuste.

Kumpi tahansa osapuolista voi halutessaan purkaa työsopimuksen koeajan kuluessa. Työantaja-aloitteisessa purkamistilanteessa työntekijälle on varattava asiassa tilaisuus tulla kuulluksi. Työntekijällä on oikeus käyttää tilaisuudessa avustajaa. Työntekijällä tulee olla kohtuullinen valmistautumisaika, jotta hän voi esittää perustellun näkemyksensä tai hankkia asiamiehen.

Koeaikapurusta on ilmoitettava työnantajalle tai tämän edustajalle tai työntekijälle henkilökohtaisesti. Mikäli se ei ole mahdollista, ilmoitus voidaan toimittaa kirjeitse tai sähköisesti. Työelämän hyvien toimintatapojen mukaisesti työnantajan tulee ilmoittaa purkamisen syyt työntekijälle.

Laittomasta koeaikapurusta on mahdollista saada korvausta. Korvauksen suuruutta arvioitaessa tulee huomioon ottaa muun muassa taloudelliset menetykset ja työntekijän itsensä antama aihe sopimuksen päättämiseen. Korvausta korottavana seikkana voi olla koeaikapurun perusteen ilmoittamatta jättäminen tai väärän perusteen ilmoittaminen.